torstai 27. joulukuuta 2012

Vuosi loppumassa

Sambavuoteni oli hieno ja vauhdikas! Kuva elokuun Novi Sadin karnevaaleista joka ehkä vuoden kohokohta. Kesän Helsinkin Sambakarnevaalit ja marraskuun Roseiran 25-vuotisshow olivat tietysti myös kivat ja jokaisessa pienemmäsäkin esityksessä nautin olostani. Uusi vuosi toivottavasti tuo tullessaan lisää hienoja sambakokemuksia. Lähinnä tietysti odotan Bahian karnevaaleja Brasilian Salvadorissa joihin menen siis ainakin katsojaksi helmikuussa.

Salvadorista paluun jälkeen alkaneekin ensi kesän karnevaalien rakentaminen eli pukuhommia saa tehdä taas urakalla. Oma hohtansa siinäkin vaikka välillä meinaa hermo mennä. Kuulunee asiaan sekin.

Omaan turkoosiin sambapukuun olen hankkinut hiukan uutta kangasta joten sitäkin meinaan fiksailla pikkasen. Oman oranssin pukuni rinkka on täysin vaiheessa eli myös sen meinaan jossain välissä saada kuntoon, siihen tarvinnen kuitenkin lisää sulkia jostain..

Sambakoulumme uusi lukujärjestys ilmestynyt ja kinkun sulatteluakin on luvassa Uuden Vuoden aaton aatolle joten kyllä tästä päästään taas tanssivauhtiin hiljokseen.

Hyvää Uutta Vuotta 2013 jokaiselle!